lauantai 31. lokakuuta 2009

Suomi – Venäjä – kokemuksia ravintolavaunuista

Matkailu avartaa ruokakulttuurin ystävää, jälleen. Junamatka häkellyttävän lähellä sijaitsevaan Pietariin pistää mietteliääksi. Vaikka tyytyisi meno-paluu junamatkaan kiertelemättä suurkaupungin paikkoja, erot näiden kahden kulttuurin välillä ihastuttavat, mutta myös surettavat.

Menomatka perjantain venäläisellä Repin-junalla (ajankohta otollinen hilpeälle retkelle) oli iloinen. Ravintolavaunu oli lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä koko matkan, mutta hyväntuuliset matkaajat tarvittaessa tiivistivät ja tilaa löytyi.

Vaunussa vipelsi nopeajalkainen miestarjoilija. Hän huolehti Suomen puolella kaikista ruokailijoista yksin. Rajan ylityksen jälkeen tarjoilijoita oli kaksi. Menu paukahti pöytään salamannopein kääntein, mutta tilaamiseen vierähti puoli tuntia ja ruoan valmistumiseen toinen. 50 grammaa vodkaa saapui nopeasti, samoin olut, vesi ei saapunut koskaan (paitsi seuralaiselle).

Terveydeksi. ?

Ravintolavaunun täytti sankka ruoan ja rasvan käry. Ihastuin heti. Minulle se loi jonkinlaisen aitouden, hyvänlaatuisen jääräpäisyyden (mikroaaltouunin välttämisen) ja kotoisuuden tunnelman. Paikanpäällä valmistettu ruoka tuntuu erilaiselta kuin keskuskeittiön tehoruoka. Seuralaiseni eivät ihastuneet samoihin asioihin, mutta viihtyivät kuitenkin omaleimaisessa vaunussa. Missä voisi olla mukavampaa taittaa matkaa kuin puheensorinan täyttämässä ravintolavaunussa?
Venäläisen ravintolavaunun lohiseljanka-annos.

”Botska strong” olut maistui kalaseljangan kanssa. Erittäin runsaasti lohta sisältävä keitto pysyi kulhossa pitkään kuumana. Sen saattoi nauttia kiireettä. Keiton oliivit vaikuttivat figaroilta. Keiton kumppaniksi kaipasin hapanleipää ja voita. Seuralaiseni totesi blineistään ”kevyempiä kuin ajattelin”. Opimme venäläiseltä seuralaiseltamme, että venäläisittäin blinit valmistetaan vehnäjauhoista; tattari- tai muita ”erikoisjauhoja” ei käytetä.
Junablinit.

Myöhemmin Venäjän puolella (rajan ylityksen ajaksi ravintolavaunu tyhjennetään) nautin vodka-annosta kallimman kahvin. Seuralaisen kuvaili sienijulienneannostaan ”aivan ihana…”. Erityisruokavaliota tarvitsevan on kyllä osattava venäjää, muuten seilataan tuurilla.


Sienijulienne.

Paluumatka sunnuntaina suomalaisella Sibelius-junalla oli toisenlainen. Vaikka matkaajat olisivatkin olleet hieman väsyneitä, tunnelma oli silti eloisa ja juttua riitti. Ravintolavaunu oli jokseenkin sellainen kuin pelkäsinkin. Muovipussitettuja leipiä, muffineja ja patonkeja. Ruokailupuolen paikat olivat kaikki etukäteen varattu. Yli puolet pöydistä pysyi tyhjinä; ehkä pöytiin saapumiselle voisi asettaa takarajan.

Onnistuimme hyvän tuurin siivittäminä saada pöydän ja penkin pystybaarin puolelta. Suurin osa matkustajista huojui paikatta käytävällä. Laiha peruskahvi ja lötkö vuohenjuustoleipä tuntuivat hintavilta. Lapin Kulta tarjottiin muovituopeista (muovituoppia kammottavampaa astiaa saa etsiä). Ohitse kiitävät ruoka-annokset kyllä vaikuttivat perusherkullisilta. Jostain syystä kameran käyttö ei juolahtanut mieleeni.

Tuoksu neuleessani muistutti vielä kotiin saavuttuanikin jotain oleellista venäläisestä ruokakulttuurista. Siinä on lämpöä.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Ruokakulttuuri talvihorroksessa

Ruokakulttuuri ei ole inspiroinut kirjoittamaan vähään aikaan (puoleen vuoteen) mitään. Ei oikein vieläkään inspiroi, mutta kirjoitan, ettei kukaan erehtyisi luulemaan, että tämän blogin ylläpitäminen olisi lopetettu.

Poliittinen ruokakulttuuri on rehottanut talvella

Mitä ruokakulttuuririntamalle sitten kuuluu? Ainakin poliitikot temmeltävät ruokakulttuurin saralla kyllästyksiin asti. Kenen etua ajetaan ja millaisia toimintaedellytyksiä pyritään luomaan? Sitä sopii pohtia.

Todennäköisesti heitä, jotka ponnistelevat suomalaisen ruokakulttuurin eteen, turhauttaa pahemman kerran. Jottei Suomen kilpailuasema vinoutuisi, viestiminen suomalaisesta, kotimaisesta ynnä muusta on veroeuroilla kielletty. Finfood ry:n nimi on vuodenvaihteessa muutettu Ruokatieto ry:ksiksi, Kotimaiset kasvikset ry on muutettu Kasvikset ry:ksi, Food From Finland -sivuston päivittäminen on lopetettu.

Kansainvälistyminen vahvistaa elintarvikealaa

Suomalaisen ruoan (elintarvikkeiden) vientiin vero-euroja ohjataan kitsaasti. Nähtäväksi jää, millaisessa kilpailukunnossa suomalainen elintarviketeollisuus on kymmenen vuoden päästä, jos meno ei muutu.

Ravintolassa syöminen työllistää, luo iloa arkeen ja saattaa ihmiset yhteen

Ruokakulttuurin ei mielestäni pitäisi kuitenkaan typistyä käsittämään vain suomalaista ruokakulttuuria vaan ylipäätään ruokakulttuuria. Pidän myönteisenä asiana, että ravintolaruoan arvonlisävero laskee, kun kerta kaupassa myytävän ruoan arvonlisävero laskee.

Ruokakulttuurikeskuksen suunnitelmat ovat valmiit

Helsinkiin on pari vuotta puuhattu ruokakulttuurikeskus Ruukkua. Kolmikantaista (valtio, kaupunki, yritykset) rahoitusta ei vielä ole saatu kokoon. Olen ollut onnekas ja päässyt kuulemaan, mitä Ruukku käytännössä olisi, jos se toteutuisi. Ideoita ja energiaa ei ole suunniteltaessa säästelty!

Kalvosulkeisissa Ruokakulttuurikeskus Ruukun toimintakentiksi on nimetty:
• Makukoulu ja ruokakulttuurikurssit
• Luennot ja kulinaarinen teatteri
• Elämysravintola
• Suomalaisen ruoan kioski
• Design-myymälä

Erityisesti lapset mielestäni otettiin hyvin huomioon. Kioskilla kuulemma myytäisiin ainakin lämpimiä pullia kylmän maidon kera.

Kävisin varmasti Ruukussa, vaikka oma käsitykseni ruokakulttuurikeskuksesta onkin hieman toinen, vähemmän museomainen, tekemällä tehty paikka. Käytännössä Ruukku tietysti voisi olla hyvinkin eläväinen.

Kaisaniemessä ruokakulttuuri elää

Helsingin Kaisaniemessä meillä on jo pienimuotoinen ruokakulttuurikeskus. Yhden katon alla tarjotaan muun muassa intialaista, turkkilaista, kiinalaista, thaimaalaista, kurdilaista, japanilaista, amerikkalaista ja suomalaista – jos Hesburger lasketaan – ruokaa. Eläviä ihmisiä. Elävää elämää. Tekijöittensä näköistä.

Ruokaa läheltä, please!

Ruokakulttuurin eteen kyllä tehdään Helsingissä katu-uskottavaa työtä. Ilahduttavia uutuuksia mielestäni ovat muun muassa Kalevankadulle alkutalvesta avattu oluttupa Villi Wäinö ja siskosten pyörittämä Sis. Deli + cafe (ikää noin 1 v). Hakaniemen halli on Helsingin helmi. Vallilaan voisi rakentaa ruokalaakson. Stop Primulan lähdölle!

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tapahtumakalenteri/2008/09/Liitteet/ulla_rauramo.pdf