sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Onko elintarviketeollisuus kulttuurin jarru?

Mitä on ruokakulttuuri? Eikö voitaisi pitää ruoka ruokana ja kulttuuri kulttuurina. Näin osa elintarviketeollisuuden parissa toimivista ajattelee.

Mieleeni ei ollut edes juolahtanut, että elintarviketeollisuus ja ruokakulttuuri voitaisiin ajatella toisensa poissulkevina asioina.

Ruoka-annokset eivät synny ilman elintarviketeollisuuden valmistamia tuotteita. Oleellista on, mitä ja millaisia tuotteita valmistetaan.

Kaikkien ruoan parissa työskentelevien kannattaa huomata oma merkityksensä nautitun ruoan, siis ruokakulttuurin, osalta.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Makukoulu – Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

Sitra on julkaissut loistavan Makukoulu -toimintakäsikirjan opettajille ja kouluttajille. Makukoulun tavoite on saada lapset kiinnostumaan ruoasta ja kiinnittämään siihen enemmän huomiota. Yksinkertainen hyvää/pahaa luokittelu ei riitä, halutaan kehittyä. Hieman Rottatouillen tapaan.

Makukoulu tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokea ja oppia ruoan ulottuvuuksia. Ruoan monipuolisuus ja ruokakulttuuri voivat avautua. Ruoka voi olla kiehtovaa. Se voi olla matka maailman ääriin. Se voi olla taideteos. Se voi olla täynnä rakkautta ja välittämistä.

Ruokakulttuurin kannalta on erityisen merkittävää, miten lapset ruoan kokevat. Mikä on ruoan asema, arvo ja merkitys. Upeaa, että lapsille halutaan antaa mahdollisuus ja matkalippu ruokamaailmaan.

…aikuisillekin tämä koulu voisi olla hyvä juttu.

http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Makukoulu.pdf?download=Lataa+pdf
http://www.disney.fi/Disney-Elokuvat/rottatouille/