Kauppatori ammotti ruokatarjonnan suhteen tyhjyyttään. Vain kiinni oleva nakkikioski pönötti paikallaan. Taivas, tällaistako murkinaa esitellään Suomeen tutustuville! Kauppatorilla käynee käytännössä kaikki Helsingissä piipahtavat. Näin talvisaikaan ainakin anti on surkea.

Suomenlinnassa ajattelin tilanteen helpottavan. Lähellä satamaa sijaitsevassa kioskissa myytiin pari vuotta sitten ihania, litteitä, käsintehtyjä pikkusämpylöitä. Kokoisikseen kalliita, makuisikseen ei. Nyt tarjolla oli muoviin pakattuja täytettyjä ”italialaistyyppisiä” sämpylöitä. Tiedustelin makumuistojeni perään, mutta minulle kerrottiin, että kyseinen leipoja kuoli pari vuotta sitten ja nyt myydään tällaisia. Myyjä arveli, että mäen päällä sijaitsevasta kahvilasta saattaisi saada toisenkinlaisia sämpylöitä, jos se vain olisi auki. Ostin sitten, mitä oli myytävänä. Sämpylän mozzarella-pesto-tomaattitäytteen kera; vaihtoehto olisi ollut intialaisittain maustettu sämpylä. Muovipusseineen sämpylä kuumennettiin mikrossa. Ja bling: lötkö annos oli valmis pureskeltavaksi saman tien tai käärittäväksi folioon. Otin mukaan, joten folioon. Miten ekologista. Harmitti.

Eväshetki suomenlinnalaiskioskin antimien parissa.
Söin sämpyläni rantakivikolla ja murehdin ruokatarjontaa. Ei mitään omaleimaista. Sitäsamaa, täälläkin. Onneksi Arabia oli tehnyt Suomenlinna-mukin, jota myytiin kahvilassa. Myytävät astiat sentään ovat suomalaisia.
Kalakeittoakaan en onnistunut ostamaan. Panimoravintola http://www.panimo.com/ onkin sunnuntaisin ja maanantaisin näköjään kiinni. Jos se olisi ollut auki, jotain hienoa olisin ainakin samalla onnistunut ostamaan: suomenlinnalaista olutta! Kala olisi todennäköisesti ollut tuontitavaraa tällä lähes tuhannen asukkaan saarellakin.
Ruokakulttuurin eteen tehdään tällä hetkellä kovasti, ja varmasti myös vakavissaan töitä. Joissakin gourmet- ja à la carte -ravintoloissa on jo suomalaisia painotuksia ja raaka-aineita. Miten käy katukeittiöiden ja edullisempien ruokapaikkojen?
Ja jos Helsinki tavoittelee jonkinlaista ekokaupungin mainetta, roskattomuuteen ja kierrätettävyyteen kannattaisi panostaa enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti