Kuvassa Pihamaan lähiruokakaupan valikoimaa.
Tänä kesänä lähiruoasta on puhuttu enemmän kuin koskaan. Ilmastonmuutos on laittanut miettimään, mitä järkeä on kuskata ruokaa kaukaa.
Vastauksia on useita. Pienin merkitys ei ole hinnalla. Suomalainen ruoka ei ole maailman halvinta.
Lähiruokaan liittyy ekologisen viisauden lisäksi ajatus tuttuudesta ja turvallisuudesta. Möttösen tilan mehu saattaa tuntua myös terveellisemmältä vaihtoehdolta kuin globaalin jättiyrityksen mehu. Hieno tunne tulee myös siitä, että Möttösellä riittää työtä ja toimeentuloa -työllisyyteen ja syrjäytymisen estämiseen voi vaikuttaa varsin konkreettisesti.
Lähiruokakauppoja on alkanut ilmestyä kyliin ja kaupunkeihin. Kalkkisissa Pihamaan puoti on ihastuttava. Heinolassa on keväällä avattu Heila-lähiruokatori. Porvoossa on aktiivisesti tehty töitä, jotta kaupungin keskustaan saataisiin lähiruokakauppa (saattaa olla jo avannut ovensa). Jopa Helsingin herrojen hihat heiluvat, että ydinkeskustaan saataisiin kunnon lähiruokakauppa. Poliittista tahtoakin tuntuu löytyvän. Ehkä vielä sopiva yrittäjäkin.
Mitä sitten on lähiruoka? Eräs asiantuntija on todennut, että suomalainen ruoka koetaan usein lähiruoaksi. Jossain on vedetty 250 km raja. Minä otan asian kirjaimellisemmin. Helsinkiläisenä minun on vaikea kuvitella, että tamperelainen ruoka olisi Helsingissä lähiruokaa. Keravakin tuntuu kaukaiselta, mutta sormien läpi katsottuna menettelee. Voiko Helsingissä ylipäätään olla lähiruokaa.
Jonain kauniina päivänä, kun ihmeiden aika ei ole ohi, Helsingissä viljellään ja ahkeroidaan kasvipenkkien parissa, kalastetaan, laidunnetaan (muutenkin kuin turisteille näytiksi) ja tietysti jalostetaan ihastuttavia herkkuja. Ja vielä ihmeellisemmän päivän koittaessa katot on otettu hyötykäyttöön ja niillä rehottaa upeat kasvimaat.
http://www.viini-pihamaa.fi/
http://www.heilan.fi/
http://www.viini-pihamaa.fi/
4 kommenttia:
Keskeinen kysnnyskysymys lähiruoan lisäämiselle lienee toistaiseksi hinta. Kaupalle on halvinta ostaa suurilta tuottajilta suuria eriä eikä näperrellä naapurissa sijaitsevan Möttösen pientilan kanssa.
Tosin jos ja kun öljyn hinta ja edelleen kuljetuskustannukset ovat nousemaan päin, ja kuluttajat sekä kauppa ovat tosissaan valmiita maksamaan lähiruoasta, on tilanne aivan toinen.
Entä helsinkiläinen lähiruoka? Eihän ole vuosisataakaan siitä, kun kaupungissa pidettiin ihan yleisesti puutarhoja takapihoilla. Lämpenevä ilmasto saattaa jopa auttaa tämän tavan uutta omaksumista vastaisuudessa, mutta kuinka omavarainen voi kaupunki lopulta olla - olisivatko muutokset vain kosmeettisia? Jos taloudellisesti ajatellaan, niin aika kalliiksi saavat liikenteestä (ja ei-luonnonmukaisesta maataloudesta) johtuvien päästöen kustannukset nousta, ennen kuin ekoruokakaupunkeja toden teolla toteutetaan.
Kaikki edellinen pätee tietysti sillä oletuksella, että asiat yleensä halutaan mitata rahassa (mikä on minun kärjistetty näkemykseni nyky-yhteiskunnasta).
Raha on hyväksi havaittu konsultti. Ja rahaa on helppo mitata. Yrityksille suunnattujen porkkanoiden (ja keppien) kannattaa olla taloudellisia.
Jos taloudellisen edun lisäksi yritys pystyy parantamaan imagoaan, harva jättää tarttumatta tilaisuuteen.
Ja jos kuluttaja on kunkku, kauppa ottaa valikoimaansa kuluttajan haluamia tuotteita. Tällaisten tuotteiden hinta ei ehkä ole halvin mahdollinen, mutta kaikki kuluttajat eivät halua halvinta vaihtoehtoa. Onneksi.
Tupruttelevassa Amerikassa on vihreitä pilkahduksia jo nähtävissä. Siellä vihreitä kattoja rakennetaan lähinnä ilmastosyistä. Ehkä ruokanäkökulmakin jossain vaiheessa nousee esille.
Lisää Chicagon Green Roof Programista:
http://www.artic.edu/webspaces/greeninitiatives/greenroofs/main.htm
…ja kaupunki tukee kattotalkoita rahallisesti:
http://egov.cityofchicago.org/city/webportal/portalDeptCategoryAction.do?BV_SessionID=@@@@1206828125.1218641159@@@@&BV_EngineID=cccdadeeljffgfdcefecelldffhdfhm.0&deptCategoryOID=-536890653&contentType=COC_EDITORIAL&topChannelName=Dept&entityName=Environment&deptMainCategoryOID=-536887205
Näkemyksesi ovat ihailtavan optimistisia. Eipä sillä, minäkin haluaisin uskoa, että pitkällä aikavälillä asiat kehittyvät tuohon suuntaan.
Tuo Chicagon kattoprojekti on aika jännittävä. Yleensäkin kaupungin vihertyminen voi tulevaisuudessa tosiaan saada hyvin erilaisia muotoja siitä riippuen, minkälaisia asioita halutaan edistää; esimerkiksi monokulttuurinen viljely, perinteinen monimuotoinen maatalous, hiilinielun maksimoiva kasvillisuus, kulttuurivaikutteinen kaupunkiluonto tai luonnonvarainen kasvillisuus tarjoavat kaikki hyvin erilaisia tavoitteita, joita tuskin voidaan kaikkia samanaikaisesti toteuttaa.
Ruokakulttuurin kannalta olisi jotenkin ihanteellista, jos katoille ja muillekin viheralueille saataisiin pienipiirteistä maataloutta: perinteisiä ketoja, niittyjä ja hakamaita viljelysten sekaan - mutta sitten tarvittaisiin laiduntajiakin, ja kaiken tulisi tapahtua miniatyyrimittakaavalla. Kuulostaa aika veikeältä.
Pakko myös mainita, että monet kirjoituksistasi ovat aivan mainioita avauksia aiheista, joista Suomessa keskustellaan aivan liian vähän. Olen itsekin yrittänyt laittaa blogiini merkintöjä ruokakulttuurista, mutta ehkäpä vähemmän hyvällä menestyksellä... toivottavasti kuitenkin sinä jaksat jatkaa kirjoittelua!
Ai niin, päivittelin profiilejani, eli sama kirjoittaja täällä kommentoi kuin aiemminkin.
Kiitos kommentistasi! Aivan, laiduntajia ym. "uusia" ammattilaisia tarvittaisiin. Mikäs sen mukavampaa :)
Ja hienoa, että päivitit profiiliasi => minäkin pääsin tutustumaan sinun blogiisi (linkki). Olen jo tovin hämmästellyt samankaltaisia kiinnostuksen kohteita ja lueskellut kiehtovia juttuja. Miten ihmeessä Ukko-olut on voinut välttää haukankatseeni! Ja hyvänen aika, Holvari on vieläkin käymättä. Kiitos vinkeistä(kin)!
Optimistisuudesta: niin, on mukava huomata, että asioihin VOI vaikuttaa. Ellei itse satu olemaan "virallinen" poliitikko, yhteiskunnalliseen keskusteluun voi silti osallistua ja pitää asioita esillä. Enkä vähättelisi edes kahvipöytäkeskusteluja.
Lähetä kommentti