Ruokakultturi NYT! Kajaanissa.

Kuvassa suomalaista ruokamatkailua junassa.

Kajaanissa keskustellaan tällä viikolla (suomalaisesta) ruokakulttuurista. Paikalle kerääntyy suomalaisia asiaa pohtivia (ohjelma ja puhujat alla). Elintarviketeollisuuden edustajia listassa ei näy, mikä on mielestäni suuri harmi, ja puute. Eikä kansainvälistä näkökulmaa.

Ruokakulttuurikeskusteluihin tuntuu Suomessa osallistuvan melko pieni piiri. Joko aihe ei muita kiinnosta tai sitten muilla voi olla väärä mielipide. Onko yksimielisyys tavoiteltavaa?

Elintarviketeollisuudella on erittäin merkittävä osa ruokakulttuurin tekijänä. Elintarviketeollisuuden tuotteet eivät päädy yksinomaan kaupan hyllyn kautta suuhumme vaan myös ravintoloiden. HoReCan merkitys ruoan väylänä lautaselle kasvaa jatkuvasti eikä kaikki ruoka tule ammattikeittiöön suoraan tilalta.

Elintarviketeollisuus kannaisi mielestäni houkutella mukaan ruokakulttuurikeskusteluihin ja tekoihin. Niin kauan kuin elintarviketeollisuuden johtajat esittävät toiveenaan pitää kulttuuri kulttuurina ja ruoka ruokana, kehittävä keskustelu ruokakulttuurista tuntuu enemmän tai vähemmän taivaanrannan maalailulta. Miksei sitten soittimetkin pidettäisi soittimina ja musiikki musiikkina. Ja Parma Parmana ja juusto juustona. Ja niin edelleen.

Toivon kovasti, että elintarviketeollisuuden merkitystä ylipäätään pohdittaisiin nykyistä enemmän. Suomessa on muutama iso (Suomen mittakaavassa jättikokoinen) yritys, jotka todennäköisesti ovat riittävän vahvoja pysyäkseen hengissä. Sitten vastatapettujen pientilojen tilalle on tupsahdellut pikkuruisia lähituottajia, ainakin muutamia. Mutta miten voivat yritykset, jotka ovat jotain tältä väliltä? Miten niiden käy polarisoituvassa pohjolassa? Ja onko sillä väliä.

Hyvä resepti (ja moneen kertaan kokeiltu) on maisemanvaihto, "change the scenery". Se on toistaiseksi toiminut takuuvarmasti. Matkailu avartaa, ja kauempaa näkee tarkemmin. Siksi kannattaisi jatkaa kiertelyä mualimalla. Vaikkapa elintarvikealan messuilla. Sinne pitäisi myös "tavan kuluttajille" tehdä valmismatkoja. Nyt niillä käy lähinnä kauppaketjujen johtajat ja päälliköt. Ja muutamat elintarviketeollisuudn pomot. Kun kuluttajatkin kävisivät ruokamessuilla, mieleen saattaisi hiipiä toive paremmasta. Ja kenties kuluttaja muistaisi kuninkuutensa ja kuninkuuden voiman.

http://www.sial.fr/ExposiumCms/do/admin/visu?reqCode=accueil

http://www.anuga.com/

http://www.otakantaa.fi/ajankohtaista.cfm?nid=0ece0bfe-dbd0-4a33-945a-271db17e3dd1

Kutsu seminaariin: Onko ruoka kulttuuria?
21.08.2008
Tarvitaanko Suomeen gastronomian professuuri? Miten ruokakulttuuri vahvistaa kilpailukykyämme? Lisääkö suomalaisen ruuan brändi kulttuurimatkailua? Miten ruokakulttuuri elävöittää maaseutuamme? Onko ruoka taidetta?
Opetusministeriö ja Kajaanin kaupunki järjestävät seminaarin, jossa ruokakulttuuri määritellään osaksi taidetta ja kulttuuria. Tule mukaan syömään ja keskustelemaan kuuluisimpien kokkiemme ja muun kulttuuriväen kanssa ruokakulttuurin syvimmästä olemuksesta. Ruoka on yhteinen ilo: maku, tuoksu, väri ja tarina.
OHJELMA
Keskiviikko 17.9.Puheenjohtaja professori Laura Kolbe
9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
10.00 Pekka Heikkisen leipä
10.15 Seminaarin avausValtiosihteeri Stefan JohanssonKaupunginjohtaja Erkki Vähämaa
10.45 Suomalaisen ruuan kulttuurihistoriaaProfessori Laura Kolbe
11.15 Ruokakulttuurikoulutus eri maissaRuokakulttuuriasiamies, keittiömestari ETM Jaakko Nuutila, MTK
11.45 Keskustelu
12.00 Lounas
13.30 Suomalaisen ruuan koordinaatit:hidas – nopea, traditio – avantgarde, itä – länsi, tehotuotanto – luomu, ravinto – maku Suomen ruokalähettiläs, keittiömestari Kim Palhus, Ny Nordisk Mat
14.00 Rakkaudesta ruokaanOpetusneuvos, keittiömestari Jaakko Kolmonen
14.30 Hengenravintoa ITE-taiteestaKulttuuritoimenjohtaja Liisa Heikkilä-Palo, MSL
15.00 Makuja ja kulttuuria, opastettu Kajaanin kiertoajelu makujen ja kulttuurin parissa
17.30 Seminaarin päiväohjelma päättyy
20.00 Opetusministeriön vastaanottoKeittiömestarina Ahvenanmaan ruokalähettiläs Michael Björklund
Torstai 18.9.Puheenjohtaja neuvotteleva virkamies Hannele Koivunen
10.00 Ruukun täydeltäToiminnanjohtaja Ulla Rauramo, Ruokakulttuurikeskus r.y.
Viesti, maku ja iloPäätoimittaja Eero-Pekka Rislakki, Viisi Tähteä
Kulttuurimatkailun makuJohtaja Paula Tuomikoski, opetusministeriö, kulttuurivientiyksikkö
Skandinaavinen ruokakulttuuri ShanghaissaSuomen pääkomissaari Pertti Huitu, EXPO2010
Suomalaisen ruuan edistämishankePääsihteeri Marja Innanen, MMM Suomalaisen ruuan edistämisohjelma
11.30 Lounas
13.00 Mitä on ruokakulttuuri?Toiminnanjohtaja, päätoimittaja Tiina Lampisjärvi, Finfood – Suomen ruokatieto ry
Iltapäiväkahvi
Paneelikeskustelu – aamupäivän luennoitsijat
16.00 Seminaari päättyy
Tervetuloa Kajaaniin 17.-18.9.2008!
Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.8. mennessä www.readytogo.fi/kulttuurinkaukametsa

Ajankohtaisuus on (olisi) valttia!

Kuvassa Pekingin henkeä ja makua.

Miten ruokakulttuuri ilmentää tätä hetkeä? Tätä aikaa? Elämää tässä ja nyt?

Suomessa ei näkyvästi oikein mitenkään. McDonald's toi katukuvaan Pekingin olympialaiset. Muut ravintolat nukkuivat olympialaisten yli. Ja uni tuntuu jatkuvan.

Syksyn sato - muun muassa marjat ja sienet - eivät ole näkyneet sisäänheittotuotteina. Kausimenyitten kanssa ei ainakaan pidetä turhaa meteliä.. Onko niitä?

Ruokakulttuurissa läpi tunkee harmillisen usein menneisyyden maku. Ruokalistat pyörivät tuttua rataa. Neljä vuodenaikaa.

Elävä ruokakulttuuri on ajankohtaista. Jälleen totean, että ravintolat ovat ruokakulttuurin estradeja. Vuodenajat esiin! Nyt korjataan satoa - näkyköön se listoilla!

Teemaviikoista ei Suomessa (periaatteessa ainakaan) ole pulaa:
http://www.etl.fi/tapahtuu/teemat1.asp

Ajankohtaista:

http://www.muenchen.de/Tourismus/Oktoberfest/7548/index.html

Lähiruoan ekologisuus puhuttaa, vähän

Kuluneella viikolla poljettiin polkupyörillä Suomen halki nostaen esiin lähiruoan tärkeää merkitystä. Tempauksen tavoitteena oli ”muistuttaa päättäjiä ja kuluttajia lähiruoan tärkeydestä, mausta ja tuoreudesta sekä sen hyvistä vaikutuksista maakuntien työllisyyteen ja kestävään kehitykseen”.

Lähiruoan (ja ylipäätään ruoan) ekologisuudesta on keskusteltu mielestäni vähän. Mistä kuluttaja voi tietää, mikä elintarvike on aidosti ekologinen vaihtoehto? Elintarvikepakkauksia saa turhaan pyöritellä kaupassa – ensimmäistäkään ilmastonmuutoslogoa tai pakkausmerkintää (esim. merkkiä, jossa kerrottaisiin tuotteen hiilidioksidipäästömäärä) ei ole vielä markkinoilla. Suomalaisen kuluttajan on vaikea ohjata ostoksiaan ekologiseen suuntaan. Todennäköisesti Englannissa tällaisiakin jo on, mutta Suomessahan on vakiintunut tavaksi hiihtää ekokilpailuissa perässä. Keväällä ilmestyneessä New Scientist -lehden artikkelissa kerrotaan, että yhden liharuoan vaihtaminen viikoittain kasvisateriaan olisi vastaava ilmastoteko kuin koko vuoden ruokaostosten vaihtaminen lähiruokaan. Aika vähän tästä meilläpäin keskustellaan.

Isolle osalle suomalaisia – ja kaikkien maiden kansalaisia – ”kotimainen” ruoka on erityisen hyvää, tuttua ja turvallista. Järki sanoo, että tulevaisuuteen kannattaa varautua. Ruoka on elinehto ja turvaamalla riittävä ruokamäärä turvataan elämä. Mikä tämän asian muuttaisi?

Joukkoon mahtuu myös eriäviä mielipiteitä, joista provokatiivisimpia näkemyksiä esittänee kirjailija, oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti. Hän välttää ostamasta suomalaisia elintarvikkeita niin hyvin kuin osaa. Maatalous näyttäytyy hänelle epäreiluna elinkeinona, jos olen hänen viestinsä oikein ymmärtänyt. Ihmisten keskinäisen riippuvaisuusverkoston hän näkee tavoiteltavana, johon liittyy myös rauhan näkökulma.

Tämän blogin kirjoittaja on tuonut esille kirjaimellisen lähiruokatuotannon. Siihen liittyy myös ilmastonmuutoksen torjuminen. Innostusta on lisännyt Chicagon esimerkki:
http://www.artic.edu/webspaces/greeninitiatives/greenroofs/main.htm

Entä ruoan hinta? Ruoka, jos jokin, on läpeensä poliittista. Tällä hetkellä erityisesti ruokien hinta ja arvonlisävero ovat tapetilla. Kuka hyötyy hinnankorotuksista ja veronalennuksista? Näin kuuma peruna ei näytä pysyvän hyppysissä. Eräs elintarvikkeiden valmistaja totesi taannoin, että tuntuisi tyhmältä olla nostamatta hintoja, kun lehdistö suorastaan yllyttää tekemään niin. Erityistä painetta ei muuten olisi..

Ei ole helppoa olla kuluttaja, eikä valmistaja. Lompakkoäänestäjä. Tai äänestäjä ylipäätään.

http://environment.newscientist.com/article/dn13741-food-miles-dont-feed-climate-change--meat-does.html

http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/lahiruokaviesti.html

http://www.jarkkotontti.net/blog/sekalaista/vuosi-jolloin-luovuin-autostani-helsingin-sanomat-30122007/

Lähiruoka kiinnostaa

Kuvassa Pihamaan lähiruokakaupan valikoimaa.

Tänä kesänä lähiruoasta on puhuttu enemmän kuin koskaan. Ilmastonmuutos on laittanut miettimään, mitä järkeä on kuskata ruokaa kaukaa.

Vastauksia on useita. Pienin merkitys ei ole hinnalla. Suomalainen ruoka ei ole maailman halvinta.

Lähiruokaan liittyy ekologisen viisauden lisäksi ajatus tuttuudesta ja turvallisuudesta. Möttösen tilan mehu saattaa tuntua myös terveellisemmältä vaihtoehdolta kuin globaalin jättiyrityksen mehu. Hieno tunne tulee myös siitä, että Möttösellä riittää työtä ja toimeentuloa -työllisyyteen ja syrjäytymisen estämiseen voi vaikuttaa varsin konkreettisesti.

Lähiruokakauppoja on alkanut ilmestyä kyliin ja kaupunkeihin. Kalkkisissa Pihamaan puoti on ihastuttava. Heinolassa on keväällä avattu Heila-lähiruokatori. Porvoossa on aktiivisesti tehty töitä, jotta kaupungin keskustaan saataisiin lähiruokakauppa (saattaa olla jo avannut ovensa). Jopa Helsingin herrojen hihat heiluvat, että ydinkeskustaan saataisiin kunnon lähiruokakauppa. Poliittista tahtoakin tuntuu löytyvän. Ehkä vielä sopiva yrittäjäkin.

Mitä sitten on lähiruoka? Eräs asiantuntija on todennut, että suomalainen ruoka koetaan usein lähiruoaksi. Jossain on vedetty 250 km raja. Minä otan asian kirjaimellisemmin. Helsinkiläisenä minun on vaikea kuvitella, että tamperelainen ruoka olisi Helsingissä lähiruokaa. Keravakin tuntuu kaukaiselta, mutta sormien läpi katsottuna menettelee. Voiko Helsingissä ylipäätään olla lähiruokaa.

Jonain kauniina päivänä, kun ihmeiden aika ei ole ohi, Helsingissä viljellään ja ahkeroidaan kasvipenkkien parissa, kalastetaan, laidunnetaan (muutenkin kuin turisteille näytiksi) ja tietysti jalostetaan ihastuttavia herkkuja. Ja vielä ihmeellisemmän päivän koittaessa katot on otettu hyötykäyttöön ja niillä rehottaa upeat kasvimaat.

http://www.viini-pihamaa.fi/
http://www.heilan.fi/
http://www.viini-pihamaa.fi/

Vahvuutena vaatimattomuus ja arjen ilot

Uudet perunat kuuluvat suomalaiseen ruokakulttuuriin.

Ruokakulttuurin pitkäaikainen vaikuttaja Anna-Maija Tanttu vietti syntymäpäiviään tällä viikolla. Helsingin Sanomien haastattelussa hän totesi, että suomalainen keittiö voisi erottua vaatimattomuudella ja arjen iloilla.

Kun kansainvälisyys ja vienti ovat nyt erityisen pinnalla esimerkiksi elintarviketeollisuuden ponnisteluissa ja yrityksissä harjoitellaan "turhan vaatimattomuuden" karistamista, aitoutta ei kannattaisi kadottaa. Miltä mahtaa vaikuttaa aidosti vaatimaton yritysjohtaja tai asiantuntija pullistellessaan maailmalla?

Turha hienostelu tai aikakonematka sähköttömään agraari-Suomeen eivät ole tarpeen. Esimerkiksi Tanttu on tarjonnut New Yorkissa suomalaisella ruokaviikolla makkaraa, mikä on mielestäni hienoa! Makkara varmasti kuvaa suomalaisuutta, vaikka valmistusoppia ja vaikutteita resepteihin olisikin haettu Saksasta.

Ruokatoimittaja- ja -kirjailija Tantulla on poikkeuksellisen vahva kokemus suomalaisesta ruokakulttuurista ja kirkas näkemys sen mahdollisuuksista. Pidän hyvin toivottavana, että hänen asiantuntemustaan ymmärrettäisiin hyödyntää ruokakulttuurin eteen tehtävässä työssä. Ruokakulttuurin edistäminenhän kuuluu muun muassa hallitusohjelmaan. Lisäksi vielä mainittakoon, että MTK:n nuorimies Jaakko Nuutila toimii ruokakulttuuriasiamiehenä ja Ulla Rauramo tekee töitä mandollisesti Helsinkiin perustettavan Ruokakulttuurikeskuksen eteen.

Ruokulttuuri ja politiikka

Pitäisikö ruoka-asiat siirtää tuotantolähtöisestä maa- ja metsätalousministeriöstä kulttuurin kattavaan opetusministeriöön? Vai sosiaali- ja terveysministeriöön, koska ruoalla on vahva yhteys väestön terveyteen? Vai uuteen superministeriöön TEM:iin - kysehän on myös työpaikoista ja isoista tukuista rahaa? Ruokaan on monta eri näkökulmaa, mutta ruokakulttuuri kuuluu mielestäni kulttuurin kotipesään opetusministeriöön.

Ruoka on taidetta - kotitalous on taito- JA taideaine

Anna-Maija Tanttu iloitsee Hesarin syntymäpäivähaastattelussaan, miten kotitalousoppitunnilla voi käyttää kaikkia aisteja ja lopuksi vieä syödä aikaansaannoksensa. Miten monta aistia tarvitaan valokuvaan, lauluun, kirjaan, patsaaseen tai elokuvaan. Kotitalous on sekä taito- että taideaine!

Värikäs ruokakulttuuri on rikkaus

Kuka keksisi, miten tämän ajan maahanmuuttajat voisivat tehdä sinebryhoffit ja fazerit. Miten syvä kiintymys ruokaan saataisiin luontevaksi osaksi ruokakulttuuriamme. Jo nyt ruoka toimii ponnahduslautana työelämään ja saumana suomalaiseen yhteiskuntaan. Pizza ja kebab ovat tuttuja ruokia maakunnissa, Helsingissä on lukuisia italialais-, kiinalais- ja thairavintoloita. Tämä ei ole pois suomalaiselta ruokakulttuurista vaan mahtava mauste ja lisä! Rikkautta. Hyvä, että ainakin Helsingin kaupunki on perustanut YritysHelsinki-nimisen neuvontatoiminnan.
http://www.yrityshelsinki.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=54&Itemid=90

Ja lopuksi, milloin maailmalla matkatessa voisi poiketa suomalaisissa ravintoloissa?

Lisää aiheista:

- Maa-ja -metsätalousministeriön ponnistus suomalaisen ruokakulttuurin eteen Saksassa alkuvuodesta 2008:

http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?toid=2093&c=0&moid=2094&oid=218030

- Jaana Husu-Kallion puheenvuoro kansallisista elintarviketalkoista:

http://www.sitra.fi/NR/exeres/E1647C45-9DAB-4B9B-AEBC-FE4B4B328C73.htm

- Suomalainen ruokakulttuuri ja ravitsemussuositukset (Kansanterveyslaitos):

http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elintavat/ravitsemus/suomalaisten_ravitsemus/ruokakulttuuri/suomalainen_ruokakulttuuri_ja_ravitsemussuositukset/

Ravintolaruoan verotus kevenee - keveneekö hinta?

Hyviä uutisia: ravintolaruoan arvonlisävero laskee 12 prosenttiin. Muutos tapahtuu yhtä aikaa kaupassa myytävän ruoan kanssa, todennäköisesti vuonna 2010. Toivottavasti veron alentaminen vilkastuttaa suomalaista ravintolakulttuuria. Kenties lapsiperheet ja eläkeläiset alkavat nauttia ns. ulkonasyömisestä useammin.

Huonoja uutisia (?): Nähtäväksi jää, näkyykö veron pieneneminen ravintola- ja kauppalaskussa. Ruoan hinta on noussut viime aikoina selvästi eikä käännettä ole nähtävissä. Miksi ruoan pitäisi olla halpaa? Hinta heijastaa arvostusta. Autot ovat kalliita. Vaatteet ovat kalliita. Matkapuhelimet ovat kalliita. Ruoka on kuitenkin erityisessä asemassa, sillä ruokaa on pakko saada - tavalla tai toisella. Ruoka on moniulotteisempi tuote kuin moni muu. Ruoan poliittinen arvo on noussut yhtä aikaa hinnan ja ruokakriisien myötä. Kurjaa, että ruoan arvon ymmärtäminen ei ole itsestäänselvyys.

Hienoa mielestäni on se, että vihdoinkin ravintolaruoka on hoksattu vaihtoehdoksi kotona valmistetulle ruoalle. Kotona valmistetun ruoan arvon povaan kuitenkin myös nousevan jyrkästi. Ruoanlaitossa tarvitaan tietoa, taitoa ja luovuutta. Ei vähän. Ja tähän kun vielä yhdistetään omaviljely (vaikkapa ruukuissa) niin jo on aikoihin eletty! Vihdoinkin.

Kakunvalmistusta kotikeittiössä.

Makuturistina Tallinnassa

Tallinnalaisen terassin kevättä.

Turisteja kuhisevassa Tallinnassa on erittäin runsaasti kahviloita, pubeja ja ravintoloita. Siitä huolimatta vain oluen suhteen makumatka lahden taakse kannattaa.

Kahviloissa on kyllä tuoreita leivonnaisia, mutta kahvin kera nautittu pumpernikkeli voi maistua toissavuotiselta ja aamiaispatonki tuoda mieleen lähinnä kelmuun käärityn kumipampun.

Turisteille suunnatussa Kalle Kusta -ravintolassa, joka sijaitsee vanhan kaupungin portin luona, kustannustehokkuus on maksimissaan. Puolivalmiit tai valmiit eineet tuodaan mikron tahi muun pikalämmittimen kautta pöytään. Annoksissa on kyllä tuoreita kasviksia, mistä plussaa. Annosten hintataso tavisravintolassa keikkuu kymmenen euron kieppeillä, tai hieman yli.

Rahalla saa ja hevosella pääsee Tallinassakin. Kun maksaa ateriasta 60 euroa, perustellusti voi todeta ruoan olevan Tallinassakin hyvätasoista.

Mielestäni suomalaisilla on kuitenkin opittavaa Tallinnasta. Vaikka ruoka jättäisi runsaasti toivomisen varaa, ravintoiloiden miljööt ja tunnelma on rakennettu harkiten, ja houkutteleviksi. Ravintolakäynnistä Tallinnassa jää yleensä ihmekyllä kaikesta huolimatta hyvä maku ja mieli.

Onko elintarviketeollisuus kulttuurin jarru?

Mitä on ruokakulttuuri? Eikö voitaisi pitää ruoka ruokana ja kulttuuri kulttuurina. Näin osa elintarviketeollisuuden parissa toimivista ajattelee.

Mieleeni ei ollut edes juolahtanut, että elintarviketeollisuus ja ruokakulttuuri voitaisiin ajatella toisensa poissulkevina asioina.

Ruoka-annokset eivät synny ilman elintarviketeollisuuden valmistamia tuotteita. Oleellista on, mitä ja millaisia tuotteita valmistetaan.

Kaikkien ruoan parissa työskentelevien kannattaa huomata oma merkityksensä nautitun ruoan, siis ruokakulttuurin, osalta.

Makukoulu – Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

Sitra on julkaissut loistavan Makukoulu -toimintakäsikirjan opettajille ja kouluttajille. Makukoulun tavoite on saada lapset kiinnostumaan ruoasta ja kiinnittämään siihen enemmän huomiota. Yksinkertainen hyvää/pahaa luokittelu ei riitä, halutaan kehittyä. Hieman Rottatouillen tapaan.

Makukoulu tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokea ja oppia ruoan ulottuvuuksia. Ruoan monipuolisuus ja ruokakulttuuri voivat avautua. Ruoka voi olla kiehtovaa. Se voi olla matka maailman ääriin. Se voi olla taideteos. Se voi olla täynnä rakkautta ja välittämistä.

Ruokakulttuurin kannalta on erityisen merkittävää, miten lapset ruoan kokevat. Mikä on ruoan asema, arvo ja merkitys. Upeaa, että lapsille halutaan antaa mahdollisuus ja matkalippu ruokamaailmaan.

…aikuisillekin tämä koulu voisi olla hyvä juttu.

http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Makukoulu.pdf?download=Lataa+pdf
http://www.disney.fi/Disney-Elokuvat/rottatouille/

Sis.Deli&Café – hyvää lähi- ja kaukoruokaa

Helsinkiläinen kahvilakulttuuri on saanut uuden tulokkaan: raikkaan ja reippaan Sis.Deli&Cafén.

Valikoima sisältää erittäin lähellä tuotettuja ruokia kuten punavuorelaista leipää ja kruununhakalaista suklaata. Vähän kauempaa saapuu myös lisää pientuottajien tuotteita, muun muassa savolaista lihaleikettä. Kaukaa maailmalta (esimerkiksi Italiasta ja Yhdysvalloista) valitaan loput erikoisherkut. Sis.Deli&Cafén kahvi on luomua.

Ostokset voi nauttia paikan päällä tai ottaa mukaan.

Sis.Deli&Cafessa sekä paikallinen asukas että Suomessa vieraileva ruokamatkailija onnistuvat ostamaan hyviä suomalaisia erikoisruokia. Ruisleipää, vispipuuroa, tilameijerijuustoa,…

Tämä paikka on elävä esimerkki uusiutuvasta ruokakulttuurista. Lisää luovia, rohkeita ihmisiä tekemään ruokakulttuuria!

http://www.sisdeli.fi/index.php

Helsinkiläistä ruokakulttuuria?

Viime sunnuntaina tein kävelyretken turistien suosimille paikoille, muun maussa Kauppatorille ja Suomenlinnaan. Eväitä en ottanut mukaan. Ajattelin nautiskella jotain valmiiksi tehtyä, vaikkapa kahvin kanssa sämpylän (tai pari) ja myöhemmin kalakeittoa.

Kauppatori ammotti ruokatarjonnan suhteen tyhjyyttään. Vain kiinni oleva nakkikioski pönötti paikallaan. Taivas, tällaistako murkinaa esitellään Suomeen tutustuville! Kauppatorilla käynee käytännössä kaikki Helsingissä piipahtavat. Näin talvisaikaan ainakin anti on surkea.

Kuvassa helsinkiläsiä herkkuja?

Suomenlinnassa ajattelin tilanteen helpottavan. Lähellä satamaa sijaitsevassa kioskissa myytiin pari vuotta sitten ihania, litteitä, käsintehtyjä pikkusämpylöitä. Kokoisikseen kalliita, makuisikseen ei. Nyt tarjolla oli muoviin pakattuja täytettyjä ”italialaistyyppisiä” sämpylöitä. Tiedustelin makumuistojeni perään, mutta minulle kerrottiin, että kyseinen leipoja kuoli pari vuotta sitten ja nyt myydään tällaisia. Myyjä arveli, että mäen päällä sijaitsevasta kahvilasta saattaisi saada toisenkinlaisia sämpylöitä, jos se vain olisi auki. Ostin sitten, mitä oli myytävänä. Sämpylän mozzarella-pesto-tomaattitäytteen kera; vaihtoehto olisi ollut intialaisittain maustettu sämpylä. Muovipusseineen sämpylä kuumennettiin mikrossa. Ja bling: lötkö annos oli valmis pureskeltavaksi saman tien tai käärittäväksi folioon. Otin mukaan, joten folioon. Miten ekologista. Harmitti.

Eväshetki suomenlinnalaiskioskin antimien parissa.

Söin sämpyläni rantakivikolla ja murehdin ruokatarjontaa. Ei mitään omaleimaista. Sitäsamaa, täälläkin. Onneksi Arabia oli tehnyt Suomenlinna-mukin, jota myytiin kahvilassa. Myytävät astiat sentään ovat suomalaisia.

Kalakeittoakaan en onnistunut ostamaan. Panimoravintola http://www.panimo.com/ onkin sunnuntaisin ja maanantaisin näköjään kiinni. Jos se olisi ollut auki, jotain hienoa olisin ainakin samalla onnistunut ostamaan: suomenlinnalaista olutta! Kala olisi todennäköisesti ollut tuontitavaraa tällä lähes tuhannen asukkaan saarellakin.

Ruokakulttuurin eteen tehdään tällä hetkellä kovasti, ja varmasti myös vakavissaan töitä. Joissakin gourmet- ja à la carte -ravintoloissa on jo suomalaisia painotuksia ja raaka-aineita. Miten käy katukeittiöiden ja edullisempien ruokapaikkojen?

Ja jos Helsinki tavoittelee jonkinlaista ekokaupungin mainetta, roskattomuuteen ja kierrätettävyyteen kannattaisi panostaa enemmän.

Ruokakulttuurin professuuri perustetaan Helsingin yliopistoon

Helsingin yliopistoon on päätetty perustaa ruokakulttuurin professuuri. Hienoa. Järjestelmällinen työ ruokakulttuurin pönkittämiseksi jatkuu. Ensin tuli ruokakulttuuriasiamies, sitten kerrottiin perustettavasta ruokakulttuurikeskuksesta ja nyt perustetaan professuuri.

Ruokakulttuurin ympärillä käydään tällä hetkellä Suomessa mielestäni poikkeuksellisen paljon keskustelua. Hienoa sekin! Vihdoinkin käydään keskustelua ruoasta, ruoan alkuperästä, ruoanlaittotaidosta, vaihtoehdoista, hinnoista, valikoimasta ja muusta oleellisesta.

Jo pitkään ruokaohjelmat, -lehdet ja -kirjat ovat olleet supersuosittuja. Paperia, kuvaa ja ääntä. Ties vaikka tämä akateemisen maailman teoreettinen professorinaskel ruokakulttuurin saralla johtaisi muutokseen elävässä elämässä. Maku- ja nautintokokemukseen.

Muutama vuosi sitten Kristiinankaupungissa yritin päästä nauttimaan paikallisia makuja, mutta en onnistunut. Sitäsamaa, sitäsamaa kuin missä tahansa muuallakin. Sen sijaan onnistuin kyllä saamaan käsiini EU-rahalla toteutetun upean ruokakulttuuriesitteen, jossa kerrottiin alueen omaperäisistä lajikkeista (esim. peruna) ja ihanista kalasaaliista. Merenkurkun ylittävä yhteistyö kuvattiin myös herkullisesti. Mutta paperille se makunautinto jäi.

Tule, elä ruokakulttuuri!

Lounaalla tehdään makumatka ja vaikutetaan

Vielä kymmenen vuotta sitten lounaslistat näyttivät kovin erilaisilta kuin nykyään. Tällä viikolla lounastin joka päivä Helsingin yliopiston ruokalassa. Lautaselle päätyi kasviskaalikääryileitä, soijabolognesea ja currykasviksia. Kaikki nämä ruoat valitsin silkasta uteliaisuudesta. Yhtenä päivänä päädyin porsaanleikkeeseen, se kun vaikutti gourmet-vaihtoehdolta. Käytännössä se taisi olla mauttomin kaikista vaihtoehdoista. Joka päivä tarjolla oli myös tilauksesta pizzaa. Pizzatkin olen testannut (jo aiemmin) ja hyviksi todennut.

Maailma muuttuu, Eskoseni. Ja niin muuttuvat myös maut ja reseptit. Suht nopeastikin. Kansainvälisyys ja eettisyys ovat puskeneet lounaslistankin lävitse. Vielä 1990-luvulla tällainen ilmiö olisi todennäköisesti tulkittu - jopa muuta yhteiskuntaa ennokkoluulottomampien ylioppilaiden keskuudessa - jonkinasteiseksi hömpötykseksi. Ei tulkita enää. Nyt tätä vaaditaan. Vaihtoehtoja, vaikutusvaltaa pitää olla. Myös ruokajonossa.

Ruokakulttuurikeskus - Food Culture Center

Haaveeni olisi saada Ruokakulttuurikeskus Helsinkiin. Miksei myös muihinkin kaupunkeihin. Ruokakulttuurikeskuksessa kohtaisivat ruokakulttuurit.

Ruokakulttuurikeskuksessa voisi olla ravintoloita, joissa tarjotaan makuja läheltä ja kaukaa. Suomen maakuntamaut, perinneruoat sulassa sovussa samassa keskuksessa ranskalaisen, venäläisen, amerikkalaisen, marokkolaisen, thaimaalaisen, ja muiden maiden makujen kanssa.

Ruokakulttuurikeskus olisi hyvä vierailukohde niin turisteille kuin paikallisillekin. Siellä Suomeen tullut matkaaja voisi tutustua suomalaiseen ruokaan. Food from Finland - livenä.

Ravintoloiden lisäksi Ruokakulttuurikeskuksessa voisi olla ruokakauppoja, lähinnä erikoismyymälöitä. Myös ruoanvalmistukseen liittyvä tarpeisto, kuten keittokirjat ja valmistusvälineet, istuisivat hyvin keskukseen.

Luennot ja teemaviikot (-päivät) vetäisivät paikalle todennäköisesti väkeä. Suosittuja ruoanvalmistuskursseja voitaisiin myös järjestää.

P.S. Helsinkiin on suunnitteilla, tai ainakin selvitettävänä, parhaillaan jonkinlainen ruokakulttuurikeskus. Hienoa keksiä idea samaan aikaan "virallisen tahon" kanssa. Saa nähdä, millainen keskuksesta syntyy, jos se päätetään tehdä - toivottavasti päätetään tehdä. Toivon, ettei siitä tulisi museota vaan elävää elämää toisin sanoen myös ravintoloita. Toivon myös, että eri maiden ruokakulttuurit pääsisivät siellä esille. Onhan kirjastoissakin suomalaisen kirjallisuuden lisäksi tarjolla ulkomaista kirjallisuutta, onneksi.

Ravintola toimii ruokakulttuurin estradina

Ruokakulttuuri elää ravintolassa. Ruoan valmistaa ammattilainen ja siitä nauttii ruokakulttuurin harrastaja - tai ammattilainen.

Suomessa ravintolaruokailu on melko luontevaa Helsingissä. Muualla Suomessa se ei ole jokapäiväistä. Helsingissäkin lapsiperheet ja ikäihmiset loistavat poissaolollaan. Miksi?

Arvelen, että tärkeä syy on hinta. Ravintolaruoan arvonlisävero on 22 %. Miksei se voisi olla pienempi? Kaupassa ruokaa verotetaan tällä hetkellä 17 % ja jatkuvasti käydään vilkasta keskustelua ruoanarvonlisäveron suuruudesta.

Kotiin ostettu ruoka työllistää käytännössä kahta jättimäistä kauppaketjua, ja muutenkin kiireisiä kotikokkeja. Siksi kai kotikokit valitsevat niin usein eineksiä ostoskärryynsä. Einekset ovat tarjoiluvalmiita nopeasti. Einespizza, makaronilaatikko, hernekeitto, jne. Suomalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan?

Ravintoruokailu työllistää. Kansantaloudellisen merkityksen lisäksi sillä on vaikutusta myös perheiden jaksamiseen. Hyvin tehty ruoka vie aikaa - josta etenkin arkena on pula.

Ravintolaruokailu tuo ihmiset yhteen. Muiden ihmisten kohtaaminen on hyväksi. Mittakaavatkin pysyvät paremmin kohdallaan. Oma perhe onkin melko tavallinen.

Ravintolaruokailu tutustuttaa erilaisiin makuihin. Maut voivat olla kotoisin mistäpäin maailmaa hyvänsä. Ilmastoystävällistä pikamatkaamista. Okei, osa aidoista raaka-aineista, etenkin mausteista, voi olla taittanut pitkänkin matkan. Siitä huolimatta purkin lennättäminen on ekologisempaa kuin koko ihmisen. Väitän.

Ravintolaruokailu laittaa miettimään, mitä ruokaa valitsee. Ainakin hetken. Kotona ilmeisen yleistä on katkaista suurin nälkä mättämällä suoraan jääkaapista suuhun; lautasta ei ehditä tähän hätään ottaa käyttöön. Hitaampi ja harkitumpi syöminen, tervetuloa!

Ravintolaruokaa moititaan ylenmääräisestä rasvasta ja siten myös kaloreista. Siinä on todettu olevan liikaa myös suolaa. Kasviksia ja kuitua ravintolaruoka sisältää liian usein liian vähän. Näillä ravitsemuksellisilla tekijöillä on merkitystä sitten, kun ravintolaruokailu on yleistä ja tapahtuu usein. Olen vakuuttunut, että näihin seikkoihin kiinnitetään enemmän huomiota, kun ravintolassa syöminen arkipäiväistyy. Vaihtoehtopaikkojakin syntyisi luonnostaan.